Viimeinen viikko on ollut aikamoista hullunmyllyä. Olen nyt ollut töissä 8 peräkkäisenä päivänä putkeen, ja vielä on ainakin kaksi edessä. Viime keskiviikkona olin saman päivän aikana kaksissa eri töissä: ensin päivällä koulussa ja sitten iltayhteentoista asti kuntosalilla (ja seuraavana aamuna taas koululle).
Vaikka kiireeseen tottuukin, alkaa tämä silti tuntua jo vähän rankalta. En oikeastaan koe itseäni enää ihmiseksi, vaan vain logistiseksi ongelmaksi, joka täytyy ratkaista joka päivä erikseen. Aina viimeisenä tekona ennen nukkumaanmenoa selailen Reittiopasta ja yritän selvittää yhtälöä: "Aamulla täytyy olla paikassa X hetkellä T2, joten kellon täytyy soida kohdassa T1, jotta ehdin ensin bussiin B1, josta vaihdan paikassa Y bussiin B2, jne. jne. jne."
Kiire iski päälle niin yllättäen. Vielä kolme viikkoa sitten lueskelin rauhassa kesätenttiin ja kävin iltaisin uimassa omassa rannassa. Nyt en ehdi töiden lisäksi oikein mitään muuta. Syksyn ensimmäiset luennot kuitenkin alkoivat tänään ja graduunkin pitäisi sitten jossain vaiheessa ehtiä tarttua. Mutta puhelimen soidessa on hyvin vaikeaa kieltäytyä tarjotuista töistä, joten muista aikomuksista huolimatta löydän itseni joka aamu bussista matkalla ties mihin pääkaupunkiseutulaiseen esikaupunkiin.
Kaiken takana kummittelee tietenkin raha. Koska en päässyt kaapimaan euroja kesätöissä, niitä täytyy yrittää haalia säästöön nyt. Ja nimenomaan säästöön: yleensä tuhlaan kaikki palkkarahat aina jo etukäteen, mutta nyt olen pystynyt vastustamaan jopa rotsismin pyhää kutsua. Olen viimeisen vuoden aikana oppinut pakosta melko pihiksi, mutta nyt alan olla tästä taidosta jopa jollain tapaa ylpeä (vaikka en haluaisi). Näköpiirissäni on tärkeä säästökohde, joten kaikki nyt talletetut pennoset tulevat ensi vuoden alussa varmasti tarpeeseen. Kerron asiasta pian lisää.
Muuta: Tänään alkaneelle viestinnän kurssille osallistuu itseni lisäksi toinen kovan linjan Brittipop-fani. Eurooppalaisella vaihtaripojalla oli käynnissä hyvin asiallinen "Liam Gallagher 1997" -vintage. En kuitenkaan mennyt juttelemaan, ainakaan vielä. Pitää ehkä ensi luennolle laittaa itselle päälle vaikkapa Oasis-paita. Mietin aina, tunnistaako minut casual-vaatteissa Brittipop-faniksi: käytän kyllä aiheen mukaisia vaatteita, mutta en koskaan ilmiselvinä kokonaisuuksina. En usko, että minusta voi tunnistaa, että "Siinä on vuoden 1968 Lennon." tai "Ahaa, se on Noel Gallagher Champagne Supernova -videosta!" Sellaistakin kuitenkin toisinaan jossain näkee.
No, se siitä tällä erää. Nyt kylpyyn syömään Pectus-pastilleja.
Tekstit
9 kommenttia:
Otan hyviä suosituksia vastaan laadukkaista talvikelpoisista Oasis-rotseista. Gloverallin duffelia voisi käydä ziigailemassa jossain.
Samaa ongelmaa olen pohtinut itsekin - miten tunnistaa ns alan miehet (ja naiset).
t: lokaali
Toi Gloverall vaikuttaa ihan OK:lta. Varmasti hyvä hinta / laatu -suhde. Mun tämänhetkinen talvitakki on Aquascutum parin vuoden takaa, se saa luvan kestää nyt jokusen talven.
Sellaiset ilmeisimmät alan miehet ja naiset tunnistaa, mutta usein just ne ilmeisimmät ei oo ehkä niitä kaikkein coolimpeja tyyppejä kuitenkaan. Tämä on ongelma, jos yrittää esim. perustaa bändiä.
Mielestäni mac- ja trenssityyppiset ratkaisut toimii pääasiassa hyvin, mutta kylmimmille keleille niissä on harvoin riittävästi täytettä. Yksi varma ja taatusti Oasis-approved vaihtoehto koviinkiin huurteisiin on toki M65-tyyppinen parka, johon tulee irtovuori ja karvareunus mukaan.
Olikohan muuten tässä blogissa kun jäi joskus epäselväksi, mikä se Noelin Maine Roadilla käyttämä takki oli. Vastaus on Penfield, josta on näemmä otettu uusintapainos: http://www.penfieldusa.com/store_eu/pacjac-35th-anniversary.html
Nythän noita brittipop-legendarotseja on muutenkin otettu uusiotuotantoon, esim. tämä Parklife-videosta tuttu verkka: http://www.ranshop.co.uk/products/slazenger-blur-track-top-navy
Eikös toisena Maine Road -iltana Noelilla ollut Kangolin rotsi?
Hämmästyttävää kyllä, että itsekin luulin sitä kauan Kangoliksi. Kyse on kuitenkin ihan samasta Penfieldistä, eri värityksellä vain. Olis hauska tietää, maksoiko ne jotain Noelille aikoinaan, vai oliko sankarimme vaan niin tykästynyt kyseiseen rotsiin, että kelpasi molempina iltoina.
Taidat olla oikeassa. Olen ollut nämä kaikki vuodet aivan väärässä uskossa Maine Roadin takkiasioiden suhteen.
Mistäköhän Noel on noi Penfieldit alun perin hommannut? Noi on niin sellaista Partioaitta-kamaa.
Jonkun muotiopiskelijan pitäisi tehdä joku lopputyö tms. Oasiksen pukeutumisen muutoksesta välillä 1993-2009.
Outoja pointteja historiassa mm. seuraavat:
Definitely Mayben kansi: Noel on puku päällä, mutta muuten sitä ei nää tuon periodin kuvissa ikinä vastaavissa asuissa, vaan ne on just sport casualia.
2000-luvun alku, Standing On The Shoulder Of Giants / Heathen Chemistry -ajat: omituinen denimhippikausi, Liamilla jopa hihattomia wifebeater-paitoja, leveälahkeisia farkkuja ja sandaaleja. Jos Gallagherit on kuitenkin diggailleet mod-estetiikkaa jo ihan alkupäivistään lähtien, miksi yhtäkkiä tällainen ihan täysin päinvastainen koodi?
Loppujen lopuksi ihan viimeisten vuosien 2005-09 Oasis-kausi oli pukeutumisen suhteen paras. Tosin syy on aika selvä ja fanin lompakon kannalta hankala: Oasis siirtyi selkeästi käyttämään kalliita designer-merkkejä.
Noista Maine Road -takeista vielä: mulla oli keväällä 1998 H&M:stä ostettu hupullinen anorakki, joka näytti ainakin 12-vuotiaan mielestä juuri siltä samalta takilta, joka Noelilla on There & Then -videolla päällä. Olin siitä hyvin ylpeä kuljeskellessani pitkin kotikatuja. Ahh, varhaisia rotsismimuistoja!
Aah, 15 vuotta vanha dilemma selvisi. Nyt vaan netti huutamaan tai lentoliput varaukseen. Absolutely fabulous!
Jos joku tekisi "Oasis Definitely" -tyylisen kirjan vaatehistoriasta, ostaisin hinnasta riippumatta.
t: lokaali
Lähetä kommentti